Elinvoimainen ja jatkuvasti kehittyvä ekosysteemi
GitHitsin tuotteen beta-versio lanseerataan tänään. GitHits on kerännyt 1,5 miljoonan euron siemenrahoituksen, jonka avulla se aikoo kehittää koodihaun Googlen. Summa on pieni verrattuna sen kilpailijoiden nostamiin jättirahoituksiin tai yhtiön tavoitteisiin. “Tällä rahoituksella lanseeraamme markkinoille beta-version sekä ensimmäisen kaupallisen version myöhemmin…
Startupit, drooniyritykset ja -ammattilaiset ratkovat 21.–23.1.2026 järjestettävässä tapahtumassa yritysten antamia tehtäviä. Palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan (17tech.fi) ja saada jopa 40 000 € rahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa…
Tutkimusorganisaatiot, rakentamisen yritykset ja tekoälyosaajat vauhdittavat rakennusalan digitalisaatiota ja kilpailukykyä AI Champion -aloitteella. Tampereen yliopisto koordinoi hanketta, jossa toimijat rakentamisen elinkaaren eri vaiheista ratkovat haasteita yhdessä tekoälykehittäjien kanssa. Digitalisaatiokehitys on ollut rakennusalalla useita muita aloja verkkaisempaa. Datan standardointi ja uudenlaiset…
Kaksipäiväinen Imagine the Citiverse –tapahtuma kokosi yhteen yrityksiä, teknologiaosaajia ja kaupunkikehittämisen suunnannäyttäjiä ratkomaan ajankohtaisia ongelmia. Miten teknologia, uudet innovaatiot ja kestävä kehitys yhdistyvät uudenlaisen kaupunkikokemuksen rakentamisessa? Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 27.-28.5. järjestetyn Imagine the Citiverse –tapahtuman keskiössä olivat kaupunkien kohtaamat…
Tampereen kaupungin, Kauppakamarin ja Business Tampereen yhteinen vienninedistämisdelegaatio vieraili Vietnamin talouskeskuksessa Ho Chi Minh Cityssä (HCMC) 19.–22. toukokuuta 2025. Delegaatiota johti apulaispormestari Jouni Markkanen, joka tapasi Ho Chi Minh Cityn kansankomitean varapuheenjohtajan Bui Xuan Cuongin. Keskusteluissa korostettiin molemminpuolista sitoutumista yhteistyöhön.…
Tampereen seutu on kansainvälisesti uskottavaa älykaupunkikehitysaluetta, sanoo Moovyn toimitusjohtaja. Tammerfors tunnetaan, ja vienti on paras euro-ohjaaja, näkee Lehtovuoren Eero Ojanen. Business Tampere kokoaa yhdessä Tampereen kaupungin kanssa kaupunkiseudun yrityksiä mukaan älykaupunkitapahtumaan Barcelonaan. ”Tampereen tasoisia älykaupunkeja ei oikein tahdo muita löytyä.…
Business Tampere kokoaa yhdessä Tampereen kaupungin kanssa kaupunkiseudun yrityksiä mukaan älykaupunkien kärkitapahtumaan esittelemään palvelujaan ja tuotteitaan sekä luomaan uutta liiketoimintaa. Kaiken kokoisilla yrityksillä on mahdollisuus osallistua Barcelonan Smart City Expo & World Congress -tapahtumaan 4.–6. marraskuuta kohtuullisin kustannuksin osana Tampereen…
Tekoälyn hyödyntäminen liiketoiminnassa on vahvassa kasvussa myös Tampereen seudulla. Business Tampereen, Tampereen kauppakamarin ja Tampereen yliopiston yhteistyössä toteuttaman kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia vastaajista uskoo, että tekoäly voi parantaa heidän yrityksensä kilpailukykyä. Lähes 70 prosenttia arvioi tekoälyyn liittyvien investointien olevan…
Asiantuntijoiden mukaan tekoäly voi auttaa vähentämään ruuhkia ja parantamaan matkustamisen sujuvuutta. Ennakoiva kunnossapito parantaa turvallisuutta ja tekee liikenteestä luotettavampaa. Tampereella Technopolis Yliopistonrinteellä 22.–23. tammikuuta 2025 järjestetyssä Open & Agile Smart Cities (OASC) -konferenssissa asiantuntijat nostivat Tampereen esimerkkinä kaupungista, jossa kehitetään…