Elinvoimainen ja jatkuvasti kehittyvä ekosysteemi
Yli 75
uutista vuodessa
140+
jäsentä ja kasvava verkosto
Yli 15
tapahtumaa vuodessa
Ajankohtaiset teemoittain
-
Fyysinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia Suomen teollisuudelle – kansalliset toimijat yhdistävät voimansa
Lue tarina →: Fyysinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia Suomen teollisuudelle – kansalliset toimijat yhdistävät voimansaFyysinen tekoäly voi muodostua yhdeksi Suomen seuraavista kasvualoista. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere, Turku sekä joukko keskeisiä kansallisia toimijoita käynnistävät yhteistyön, jonka tavoitteena on tunnistaa Suomen vahvimmat kilpailuedut, houkutella investointeja ja vauhdittaa uuden liiketoiminnan syntyä. Fyysisellä tekoälyllä tarkoitetaan tekoälyn hyödyntämistä roboteissa,…
-
”Koodihaun Googlea” Suomessa kehittävä GitHits keräsi 1,5 miljoonan siemenrahoituksen
Lue tarina →: ”Koodihaun Googlea” Suomessa kehittävä GitHits keräsi 1,5 miljoonan siemenrahoituksenGitHitsin tuotteen beta-versio lanseerataan tänään. GitHits on kerännyt 1,5 miljoonan euron siemenrahoituksen, jonka avulla se aikoo kehittää koodihaun Googlen. Summa on pieni verrattuna sen kilpailijoiden nostamiin jättirahoituksiin tai yhtiön tavoitteisiin. “Tällä rahoituksella lanseeraamme markkinoille beta-version sekä ensimmäisen kaupallisen version myöhemmin…
-
Business Tampereelle arvostava vastaanotto Lvivissä, Ukrainassa
Lue tarina →: Business Tampereelle arvostava vastaanotto Lvivissä, UkrainassaBusiness Tampere avaa Lviviin toimiston vauhdittamaan Tampereen kaupunkiseudun yrityten Ukraina-toimia. Maassa arvostetaan Harri Ojalan mukaan sitä, että Tampereen kaupunkiseudun kaltainen alue toimii aktiivisesti yrityssuhteiden rakentamisessa jo nyt, kun maa on vielä sotatilassa. ”He suhtautuvat hyvin myönteisesti ja arvostavasti. Erityisesti jo…
-
Tamperelaisittain tärkeän akkuteollisuuden alan kysyntä on kovaa
Lue tarina →: Tamperelaisittain tärkeän akkuteollisuuden alan kysyntä on kovaaTeksti, kuvat ja animaatio: Petri Kangas / Business Tampere Euroopassa akkuala on nousussa. EU:n akkuvarastokapasiteetti kasvoi 45 prosenttia vuonna 2025, kirjoittaa uutistoimisto Reuters helmikuussa. Lisäksi asennettujen akkujen varauskyky kymmenkertaistui 77,3 gigawattituntiin vuodesta 2021, Reuters kertoo. Tampereen seudulla erottuu kaksi akkuteollisuuden…
-
Sähkömarsun rapsuttelu rauhoittaa
Lue tarina →: Sähkömarsun rapsuttelu rauhoittaaKuvat, video ja teksti: Petri Kangas / Business Tampere ”Haluaisin edistää liikuntaa, erityisesti luonnossa. Sellaisia robotteja, jotka ovat vähän kuin tämä meidän Spot. Pystyviä, ja sellaisia, että niiden kanssa voi mennä ulos ja tehdä vaikka eräretkiä, eivätkä ne hyydy. Haluaisin…
-
Johtajalle maistuu, kun työntekijä on bumerangi
Lue tarina →: Johtajalle maistuu, kun työntekijä on bumerangiTeksti ja kuvat: Petri Kangas / Business Tampere Parikymppisenä korismatsissa poikki napsahtanut nilkka muutti pelifirma Dreamloopin toimitusjohtaja Joni Lappalaisen urasuunnitelmat. Vastikään kotiutunut reserviupseerikurssin suorittanut asevelvollinen oli hakenut ja päässyt maanpuolustuskorkeakouluun. Puolen vuoden liikuntakiellon ja sotatieteellisen opetussuunnitelman fyysisyyden vuoksi Lappalainen pyrki…
-
Ukrainan Suomen-suurlähettiläs: ”Meidän on voitettava teknologinen kilpailu”
Lue tarina →: Ukrainan Suomen-suurlähettiläs: ”Meidän on voitettava teknologinen kilpailu”Teksti, video ja kuvat: Petri KangasHaastattelun lisäkuvat: Tapio Yliaho Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk pitää teknologisen kilpailun voittamista olennaisena sodan suotuisalle ratkaisulle. Vydoinykin mukaan on erittäin tärkeää, että Suomen ja Ukrainan dronealan yritykset, harrastajat, kyberturvallisuuden asiantuntijat, elektroniikka- ja ohjelmistoinsinöörit sekä tutkijat…
-
Yli 60 kansainvälistä drooniosaajaa kuudesta maasta kilpailee Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuuta
Lue tarina →: Yli 60 kansainvälistä drooniosaajaa kuudesta maasta kilpailee Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuutaDrone Innovation Hackathonin (21.-23.1.2026) neljää kilpailutehtävää on valittu ratkaisemaan 22 joukkuetta kuudesta maasta. Kaikkiaan noin 60 droonialan osaajaa tiimeissään ratkoo tehtäviä. Järjestävä organisaatio sai 43 hakemusta, joista parhaat valikoituivat mukaan. Kolmipäiväinen hackathon kisaillaan Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuuta. Hackathonissa houkuttelevat…
-
Kasvutapahtuma Ho Chi Minhin kaupungissa: ”Kilpailu hankkeista Vietnamissa on kovaa”
Lue tarina →: Kasvutapahtuma Ho Chi Minhin kaupungissa: ”Kilpailu hankkeista Vietnamissa on kovaa”Teksti: Petri KangasKuvat: Tuyen Vo, Sami Puttonen Tampere näkyi vahvasti GRECO 2025 -tapahtumassa, osallistui korkean tason keskusteluihin ja sai kutsuja tulevaan yhteistyöhön. Tapaamiset Vietnamissa Ho Chi Minhin kaupungissa vahvistivat Tampereen roolia kestävyys- ja kehitystyössä sekä tarjosivat kansainväliselle yhteistyölle jatkoa. Business…
-
Drone Innovation Hackathon kokoaa droonien kehittäjät kilpailemaan Nokia Arenaan
Lue tarina →: Drone Innovation Hackathon kokoaa droonien kehittäjät kilpailemaan Nokia ArenaanStartupit, drooniyritykset ja -ammattilaiset ratkovat 21.–23.1.2026 järjestettävässä tapahtumassa yritysten antamia tehtäviä. Palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan (17tech.fi) ja saada jopa 40 000 € rahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa…
Liity yhteisöömme










